• Tietoja WMFTG:stä

Arvomme

Lue lisää perusarvoista, jotka määrittelevät kulttuurimme ja tekevät meistä paremman työpaikan.

Arvot ovat johtavia periaatteita, jotka toimivat koko konsernissa päätöksenteon perustana, ohjaavat toimintaamme ja määrittelevät kulttuurimme. Tekemällä päivittäin yhteistyötä näiden arvojen mukaisesti rakennamme vauraampaa ja kestävämpää liiketoimintaa ja teemme yrityksestämme paremman työpaikan.

Turvallisuus

Ihmisten turvallisuus ja hyvinvointi on meille ensisijainen asia.

Safety logoVälitämme ihmisistä. Huolehdimme omasta turvallisuudestamme ja tuemme muiden turvallisuutta. Pysymällä valppaana ja ennakoimalla vaaroja ilmoitamme vaaratilanteista ja estämme onnettomuuksia ennen kuin ne tapahtuvat. Olemme ennakoivia ja huolehdimme hyvinvoinnistamme.

Yhteistyö

Menestymme paremmin, kun luotamme toisiimme ja teemme yhteistyötä.

Collaboration logoMeillä kaikilla on ainutlaatuisia ominaisuuksia, ja yhdessä monimuotoinen tiimi tuottaa paljon enemmän kuin joukko yksilöitä. Kun annamme muille sen tunteen, että he kuuluvat tiimiin, on kaikilla mahdollisuus saada äänensä kuuluviin. Kun luomme koko liiketoiminnan läpäiseviä suhteita, pystymme tekemään yhteistyötä, jakamana asiantuntemustamme ja auttamaan muita.

Asiakasfokus

Asiakkaat ovat liiketoimintamme ytimessä.

Customer iconAsiantuntemuksemme, ammatilliset näkemyksemme ja intohimomme ovat menestyksemme avaintekijöitä. Huolehdimme vuorovaikutuksen jokaisesta vaiheesta ulkoisten asiakkaidemme kanssa varmistaaksemme onnistuneet tulokset ja hyvät suhteet tulevaisuudessa. Meillä kaikilla on sekä yrityksen ulkoisia että sisäisiä asiakkaita, joita meidän on tuettava. Saavutamme poikkeuksellisia tuloksia yrityksemme ulkoisille asiakkaille sitoutumalla sisäisiin asiakkaisiimme.

Huippuosaaminen

Lähestymme haasteita intohimoisesti ja pyrimme huippuosaamiseen kaikessa, mitä teemme.

Excellence iconHuippuosaamisen tavoittelu ei pääty koskaan. Riippumatta siitä, kuinka paljon parannamme toimintaamme, pyrimme jatkuvasti uusiin parannuksiin rakentaaksemme kestävää liiketoimintaa tulevaisuutta varten. Meidän on jatkuvasti kehitettävä taitojamme ja hyödynnettävä vahvuuksiamme, jotta voimme parantaa suoritustamme ja saada aikaan henkilökohtaisen onnistumisen tunteen.

Kunnioitus

Kaikki ovat tärkeitä sekä yrityksemme sisällä että sen ulkopuolella.

Respect iconIhmiset ovat meille tärkeitä ja se, miten kohtelemme toisiamme joka päivä, luo kokemuksen siitä, miten yrityksessä työskennellään. Kuuntelemme kunnioittavasti, sillä ihmiset tuntevat itsensä arvostetuiksi, kun heitä kuunnellaan ja ymmärretään. Erilaisten ja moninaisten näkökulmien huomioon ottaminen auttaa meitä luomaan uusia ideoita ja tekemään parempia päätöksiä. Kunnioitamme luonnonympäristöä ja paikallisyhteisöjä, joissa toimimme.

Ammatillinen luotettavuus

Työskentelemme reilusti ja rehellisesti ja toimimme aina oikein.

Integrity iconOlemme ylpeitä sitoutumisestamme ammatilliseen luotettavuuteemme, sillä menestyksellä on merkitystä vain silloin, kun se saavutetaan reilusti. Uskomme, että voitto, joka on saavutettu ammatillisella luotettavuudella, takaa kestävän menestyksen. Oikeudenmukaisuus on tärkeää. Haastamme epäkohdat kunnioitusta unohtamatta ja varmistamme, että kaikki noudattavat arvojamme.

 

Maailmanlaajuisesti alansa johtaja pakkosyöttöisten pumppujen sekä niiden nesteväyläteknologioiden alueella

Jos haluat tilata tuotteen tai sinulla on kysyttävää, soita numeroomme +358 9 348 98 98 tai

Ota yhteyttä asiantuntijaan